Salminen, Hellevi: Sivari

  • Kirja kertoo aikuisuudesta ja armeijassa kestämisestä ja perhejutuista.
  • Kirjan ensimmäisillä sivuilla päähenkilö ja hänen tutut olivat hänen kaverinsa hautajaisissa, mutta ennen sitä melkein 18-vuotias poika Timi ja hänen äitinsä muuttivat asuntoon, jonka naapurissa asui poika, joka oli kirjan päähenkilö Jussi.
  • Kirjan henkilöitä ovat: päähenkilö Jussin kaveri Timi, päähenkilön isä ja äiti ja pikkusisko, ja päähenkilön ja Timin ihastukset Hanna ja Riitta.
  • Päähenkilö: hän vaikutti perinteiseltä aikuiselta, joka kunnioitti kavereitaan ja osasi ajaa myös autolla.
  • Timi: hänellä on melkein sama nimi kuin minulla, ja hän yritti kirjan mukaan muuttua sudeksi, mutta ei onnistunut ja hän oli vähän pelkurimainen.

Hanna: päähenkilön entinen ihastus. Timi ihastui häneen myöhemmin.

Riitta: päähenkilön uusi ihastus sen jälkeen, kun Timi ihastui Hannaan.

  • Timi: jollakin tavalla hän oli kiinnostava, kun hänestä tuli päähenkilön kaveri ja he juttelivat.
  • Kirja oli hyvä, koska siinä puhuttiin aikuisten ja nuorten jutuista. Jussilla ja Timillä oli myös ihastuksia, mikä teki lukemisesta mielenkiintoisemman.
  • Suosittelen kirjaa nuorille ja aikuisille.

Jimi 8.lk

Mainokset
Kategoria(t): Nuorten kirjat, Romaanit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s