Tontti, Jarkko: Vedeeran taru

Kirja kertoo haltijoiden ja ihmisten välisestä kinasta siitä kummalle saari kuuluisi, ihmisille vai haltijoille. Vedeera niminen haltijatyttö, joka on valittu edustamaan haltijanuori vastaan ihmisnuori kamppailuun, kumpi pääsee ensimmäisenä saaren vuoren (jonka seinät ovat liian jyrkät ja rosoiset kiipeämiseen) päälle. Ihmiset ja haltijat ovat olleet sodassa n. 10 vuotta sitten, silloin haltijat hävisivät raa`an taistelun ja sadat haltijat kuolivat. Nyt uhkasi uusi sota ihmisiä vastaan. Vedeera kuitenkin ihastuu ihmispoikaan, joka sattuu olemaan Vedeeran vastustaja kamppailussa saaresta. Päähenkilöt ovat Vedeera ja ihmispoika Koril ja sivuhenkilöitä ovat Jatox-niminen kissa, Vedeeran vanhemmat, Korilin vanhemmat ja ihmisten konsuloi Saul sekä haltijoiden kuningatar Heera. Henkilö, josta pidin eniten oli Jatox kissa koska siitä kerrottiin erittäin yksityiskohtaisesti ja se oli hauska. Henkilö josta pidin vähiten oli haltijoiden koulussa esiintynyt Idigan, koska se oli kiusaaja. Kirja oli mielenkiintoinen osin siksi, koska haltijoita ei kuvattu perinteisesti siivekkäinä pieninä olentoina, vaan ihmisen kaltaisina hännällisisä olentoina, jotka olivat ihmisiä mukavampia, ainakin haltijoiden näkökulmasta. En pitänyt kirjasta paljoa koska tarina oli hyvin tyttömäinen ja ennalta arvattava. Suosittelisin kirjaa tytölle, joka tykkää ns. ”rakkaustarinoista”.

 

Matias Karjalainen

Advertisements
Kategoria(t): Fantasia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s